Betar

Betar myös kasvatti alijan ihanteet Eretẓ Israelille millä tahansa tavalla, laillisella ja "laittomalla", ja henkilökohtaisella omistautumisella juutalaisen valtion luomiseen "Jordanin molemmin puolin". Betar -ideologia sai alkunsa Vladimir Jabotinskyn "legionismin" fuusiosta henkilökohtaisen tienraivauksen ja puolustuksen ideoihin, jotka ovat esimerkkejä Joseph Trumpeldorin elämästä ja kuolemasta.

Toisen maailmansodan jälkeen ja Eretz Israelin asuttamisen aikana Betar liittyi perinteisesti juutalaisten pioneereiden alkuperäisiin Herutin ja sitten Likudin poliittisiin puolueisiin. Se oli läheisessä yhteydessä Israelia edeltävään revisionistiseen sionistiseen puolisotilaalliseen ryhmään Irgun Tzva’i Le’umiin. Se oli yksi monista tuolloin syntyneistä oikeistolaisista liikkeistä ja nuorisoryhmistä, jotka hyväksyivät erityisiä tervehdyksiä ja univormuja. Jotkut Israelin merkittävimmistä poliitikoista olivat Betarimejä nuoruudessaan, eniten tunnettuja pääministerit Yitzhak Shamir ja Menachem Begin, Jabotinskin ihailija.

Betar oli alusta alkaen muunnelma sionistisesta suuntauksesta Itä-Euroopan juutalaisnuorissa, joka johti kolmanteen alijaan.

REVISIONISTINEN SIONISMI

Sionistipuolue, jonka organisoi vuonna 1925 Vladimir (Ze'ev) Jabotinsky. Se kutsui itseään ”revisionistiseksi”, koska se tunsi tarvetta tarkistaa virallista sionistista politiikkaa Iso -Britanniaa kohtaan Palestiinan mandaattihallituksena.

Revisionismin ohjelmaan kuului juutalaisen enemmistön luominen Jordanin molemmin puolin; juutalaisten rajoittamaton joukkomuutto Palestiinaan; keskiluokan maahanmuuton ja yksityisten yritysten kannustaminen lisäämään maan vastaanottamiskykyä; lakkojen kieltäminen ja pakollisen välimiesmenettelyn korvaaminen kansallisen rakentamisen aikana; ja juutalaisen legioonan palauttaminen erilliseksi osaksi Palestiinan brittiläistä varuskuntaa.
Revisionistinen nuorisojärjestö Berith Trumpeldor (Betar) oli osa Revisionist World Unionia. Revisionistipuolue oli osa Maailman sionistijärjestön 19. sionistikokousta, joka pidettiin vuonna 1935. Tuolloin revisionistipuolue erosi niin jyrkästi vallitsevasta sionistisesta politiikasta, että se irtautui ja muodosti uuden sionistisen järjestön. Pieni ryhmä revisionisteja irtautui emoyhtiöstä ja kutsui itseään juutalaiseksi valtiopuolueeksi ja pysyi osana Maailman sionistijärjestöä. Vuonna 1946 uusi sionistinen järjestö sulautui sopimusvaltioon muodostaen yhdistyneet sionistiset revisionistit ja siitä tuli jälleen osa maailman sionistijärjestöä. Palestiinassa revisionismista kasvoi vastarintaryhmä (Britannian rajoittavaa politiikkaa ja arabien terroria vastaan). Tämä maanalainen elin, Irgun Tzva’i Le’umi (kansallinen sotilasjärjestö), toimi Israelin valtion perustamiseen saakka, kun se sulautui Israelin armeijaan. Monet sen veteraanit liittyivät Herut -puolueeseen, joka on revisionistipuolueen israelilainen vastine.

1923–1935

Betar oli alusta alkaen muunnelma sionistisesta suuntauksesta Itä -Euroopan juutalaisnuorissa, joka johti kolmanteen alijaan. Liikkkeen perustanut opiskelijoiden ja nuorten työntekijöiden ryhmä julisti itsensä "osaksi Eretẓ Israeliin perustettavaa juutalaista legioonaa". He järjestivät tilan Palestiinan tienraivausasukkaiden maatalouskoulutusta varten. Ensimmäiset Betar-maahanmuuttajat Palestiinaan (1925–29) liittyivät itsestäänselvyytenä Histadrutiin (työntekijäjärjestö) ja Haganaan. 1930-luvulla, kuitenkin revisionistien ja sionistisosialistisen enemmistön välisen kasvavan erimielisyyden ja kärjistyneen konfliktin myötä Betarista tuli vähitellen sionistisosialistisen nuorten katkera kilpailija sekä diasporassa että Palestiinassa. Joskus suhteet pahenivat fyysisiksi yhteenotoiksi Tel Avivin kaduilla. Sionistisosialistiset piirit viittasivat Betarin jäsenten ruskeisiin paitoihin konkreettisena todisteena sen "fasistisesta luonteesta" ja vaativat sen poistamista pikaisesti julkisesta elämästä, kun taas Betarin edustajat väittivät, että heidän univormunsa "punaruskea" sävy symboloi Eretz Israelin maata, ja joka tapauksessa sen omaksuminen 1920 -luvun alussa tapahtui ennen saksalaisten natsien nousua.

Betarin ensimmäinen maailmankonferenssi, joka kokoontui Danzigissa vuonna 1931 ja johon osallistui 87 edustajaa 21 maasta, muotoili liikkeen periaatteet ja valitsi Jabotinskyn rosh Betariksi ("Betarin päälliköksi"), joka valtuutti hänet nimittämään johtoryhmän ("shilton").

Puolustuskoulutus julistettiin jokaisen jäsenen ensisijaiseksi velvollisuudeksi, ja Palestiinaan saapuvien oli määrä värväytyä kahdeksi vuodeksi erikoistyöryhmiin.
Betarin toisessa maailmankonferenssissa Krakovassa vuonna 1935 Jabotinsky ehdotti Betarin ideologian kodifioitua tekstiä nimeltä Ha-Neder ("vala"), jonka ensimmäisessä kappaleessa määrättiin: "Omistan elämäni Juutalaiselle valtiolle, jossa on juutalainen enemmistö, molemmin puolin Jordania." Se vaati kaikkien sionististen nuorisoliikkeiden perusperiaatteiden lisäksi "monistista" käsitystä sionismista, joka hylkäsi kaiken fuusion "vieraiden" uskontojen (tarkoittaen pääasiassa sosialismia) kanssa. Se kehotti myös ottamaan käyttöön hadar-nimisen ajattelutavan ja teon, jonka Jabotinsky määrittelee "kauneudeksi, kunnioittamiseksi, itsetunnoksi, kohteliaisuudeksi ja uskollisuudeksi".

Betar Palestiinassa

Palestiinassa Betarin työprikaatit (vuodesta 1934 nimeltään mobilisoidut ryhmät) kasvoivat kurinalaisten yksiköiden verkostoksi, jotka perustettiin kyliin ja siirtokuntiin. Suurin osa näistä oli Ylä-Galileassa, mutta arabimaiden mellakoiden puhkeamisen jälkeen vuonna 1936 tällaisia yksiköitä perustettiin myös Jerusalemin vanhan kaupungin juutalaiskortteliin ja Naḥalat Yiẓḥakiin, lähelle Jerusalemia. Nämä ryhmät harjoittivat salaista puolustuskoulutusta Irgun Ẓeva'i Le'ummin puitteissa ja pysyivät yhdessä työmiehinä vanhojen juutalaisten uudisasukkaiden tiloilla tai palkkatyöläisinä kaupungissa. Jotkut jäsenet muodostivat lopulta ensimmäisten Betar-siirtokuntien ytimet (Ramat Tiomkin lähellä Netanyaa, Tel Ẓur lähellä Binyaminaa ja Mishmar ha-Yarden).

Betar laajeni nopeasti 1930-luvulla, mikä näkyy sen maailmanlaajuisen jäsenmäärän kasvussa 22 300:sta vuonna 1931 lähes 90 000:een vuonna 1938. 1930-luvun lopulla Betar osallistui aktiivisesti revisionistien "laittomaan" alija-operaatioon, joka vuonna 1939 kuljetti tuhansia juutalaisia Palestiinaan, heidän joukossaan monia Betarin jäseniä. Toisen maailmansodan aikana monet Betarin jäsenet Palestiinassa ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi Ison -Britannian armeijan palestiinalaisyksiköihin ja myöhemmin juutalaisprikaatiin.

Holokaustin jälkeen

Suurin osa Betarin haaroista Euroopassa tuhoutui holokaustissa. Muutama tuhat jäsentä pakeni liittymällä natsien vastaisiin partisaneihin, kun taas Betar- ja revisionistiset yksiköt osallistuivat ghetto-kapinaan erityisesti Varsovassa, Vilnassa ja Bialystokissa. Eurooppalaisen juutalaisuuden menetyksen myötä Israelista tuli liikkeen keskus, ja 1960-luvun lopulla siihen kuului noin 8 000 jäsentä, joista yli 4 000 oli Israelissa ja loput 13 muussa maassa, lähinnä Latinalaisessa Amerikassa, Yhdysvalloissa, Etelä -Afrikka ja Australiassa. 21. vuosisadan alkuun mennessä sen jäsenmäärä oli kasvanut noin 12 500:een Israelissa ja 8 500:een muualla maailmassa.

Monet Israelin Betarin jäsenet liittyivät armeijaan mennen Nahal-yksiköihin. Israelissa liike ylläpitää myös nuorisokaupunkeja yhteistyössä Youth Aliyahin kanssa. Vuosien 1948 ja 1960-luvun lopulla Betar perusti yhteistyössä Ḥerut-liikkeen kanssa 12 kollektiivista ja osuuskuntalaista siirtokuntaa, joista jotkut raja-asutuksia, kuten Amaẓyah Lachishin alueella, Mevo Betar lähellä historiallista Betharia, Ramat Raziel Jerusalemin kukkuloilla ja Ẓur Natan Keski-Israelissa.

Betarin jäsenmäärä Palestiinassa kasvoi nopeasti, ja vuoteen 1937 mennessä sillä oli oma urheilukeskus, joka antoi sen jäsenille mahdollisuuden osallistua muun muassa urheiluun, jalkapallon, koripallon ja pöytätenniksen pelaamisen ohella, harrastaa voimistelua ja harjoittaa nyrkkeilyä. Betar Israelissa on sidoksissa Israelin jalkapalloliittoon ja Israelin urheiluliittoon.