Kahdeksan väärää ja pahantahtoista Israelin-vastaista iskulausetta ja -sanaa

(JNS) Vuosien mittaan valtioilla, johtajilla, kansainvälisillä järjestöillä sekä kansainvälisillä ja israelilaisilla tiedotusvälineillä on kehittynyt taipumus toistaa loputtomasti tiettyjä kansainvälisesti tunnistettavia iskulauseita ja muotisanoja tavoitteenaan sanella ja vaikuttaa Israelia vastaan suunnattuun puolueelliseen poliittiseen kertomukseen.

Tästä taipumuksesta on tulossa pysyvä ilmiö, ja se estää yhä enemmän kaikkia todellisia yrityksiä saavuttaa sovinto Palestiinan ja Israelin kansojen välillä.

Tällaisten ilmaisujen ja termien käyttö kaikessa Israelin ja Palestiinan kiistan tapahtumista ja kehityksestä käytävässä keskustelussa ja raportoinnissa on oikeudellisesti virheellistä ja räikeän harhaanjohtavaa.

Vaikka tällaiset tapaukset voivat johtua tietämättömyydestä tällaisten fraasien ja muotisanojen todellisesta merkityksestä ja eri asioiden todellisista tosiasioista ja oikeudellisesta taustasta, on todennäköisempää, että niillä pyritään tarkoituksellisesti johtamaan yleisöä harhaan.

Seuraavassa on kahdeksan esimerkkiä tällaisista vääristä, harhaanjohtavista ja ilkeämielisistä iskulauseista ja muotisanoista.

1. "Palestiinan valtio"

Tosiasiassa ja oikeudellisesti "Palestiinan valtiota" ei ole olemassa maailman suvereenien valtiokokonaisuuksien joukossa. Tällaista valtiota ei myöskään ole koskaan ollut olemassa.

Vaikka Palestiinan vapautusjärjestöllä (PLO) on vuodesta 1974 lähtien ollut tarkkailijan asema Yhdistyneissä Kansakunnissa tunnustettuna kansallisena vapautusliikkeenä, sen yritykset saada tunnustusta Yhdistyneiden Kansakuntien täysivaltaisena, äänioikeutettuna jäsenvaltiona eivät ole koskaan onnistuneet.

Yhdistyneillä Kansakunnilla ei ole oikeudellista toimivaltaa perustaa valtioita, vaan ne voivat ainoastaan hyväksyä valtioita jäseniksi turvallisuusneuvoston suosituksesta. Palestiinan johto ei ole koskaan kyennyt osoittamaan YK:n turvallisuusneuvostolle, että palestiinalaisyksikkö täyttää yleisesti tunnustetut valtiollisen aseman kriteerit.

Palestiinan johto on yrittänyt kiertää tämän esteen ja on vähitellen laajentanut ja parantanut tarkkailijan asemaansa ja jopa muuttanut tarkkailijavaltuuskuntansa nimityksen "Palestiinaksi". Tämä saavutettiin käynnistämällä YK:n yleiskokouksessa joukko poliittisia päätöslauselmia, jotka hyväksyttiin automaattisella enemmistöllä. Tällaiset päätöslauselmat eivät kuitenkaan ole sitovia eivätkä arvovaltaisia.

Tämä Palestiinan poliittinen toiminta YK:n yleiskokouksessa huipentui vuonna 2012 toiseen ei-sitovaan ja ei-autoritatiiviseen päätöslauselmaan, joka hyväksyttiin samalla automaattisella poliittisella enemmistöllä ja jolla Palestiinan asema nostettiin YK:n "tarkkailijayhteisöstä" "tarkkailijavaltioksi, joka ei ole YK:n jäsen".

Vuodesta 2012 lähtien palestiinalaisten johto on käyttänyt tätä nimityksen muutosta, jolla ei ole oikeudellista arvovaltaa, manipuloidakseen kansainvälistä yhteisöä uskomaan, että he ovat saavuttaneet valtiollisen aseman, ja edustamaan itseään "Palestiinan valtiona".

Valitettavasti kansainvälinen yhteisö, joka on vain liian halukas hemmottelemaan palestiinalaisia, on sallinut itsensä hemmotella heitä poliittisesti ja suostua tällaiseen fiktioon.

Tämä kuvitelma ei kuitenkaan ole muuttanut sitä tosiasiaa, että Palestiinan asema Yhdistyneissä Kansakunnissa on edelleen tarkkailijan asema.

2. "Palestiinalaishallinto"

Osana Israelin ja PLO:n välillä vuosina 1991-2000 tehtyjä rauhanprosessia koskevia sopimuksia ja yhteisymmärryksiä, mukaan lukien Oslon sopimukset 1993-95, jotka kansainvälisen yhteisön johtajat ovat allekirjoittaneet ja todistaneet ja jotka Yhdistyneet Kansakunnat ovat hyväksyneet, perustettiin "palestiinalaishallinto" toimimaan itsenäisenä virastona ja hallinnoimaan niitä kiistanalaisten alueiden osia, jotka Israel on sille siirtänyt.

Oslon sopimuksissa sovitun palestiinalaisviraston virallinen nimi on "Palestiinan väliaikainen itsehallintoviranomainen, vaaleilla valittu neuvosto ("Neuvosto")", mutta se tunnetaan yleisemmin lyhenteellä: "palestiinalaishallinto".

Nimitystä "palestiinalaishallinto" ei koskaan sovittu tai vahvistettu Oslon sopimuksissa, ja sen käyttö on selkeä poikkeama sopimuksista.

Oslon sopimuksissa osapuolet sopivat, että palestiinalaishallinnolla ei hallintoviranomaisena olisi valtuuksia ulkosuhteiden alalla, mukaan lukien suurlähetystöjen ja konsulaattien perustaminen ja diplomaattisten tehtävien hoitaminen. Samoin ne sopivat, etteivät ne toimisi siten, että ne vaarantaisivat pysyvää asemaa koskevien neuvottelujen tuloksen.

Näin ollen palestiinalaisjohdon käyttämät vaihtoehtoiset nimitykset, kuten "Palestiinan valtio" tai "palestiinalaishallinto", merkitsevät Israelin kanssa allekirjoitettujen sopimusten mukaisten palestiinalaisten sitoumusten selkeää ja tarkoituksellista rikkomista sekä yritystä vaikuttaa alueiden pysyvää asemaa koskevien neuvottelujen tulokseen.

3. "Laiton miehitys"

Yli 50 vuotta kestäneen ilkeän toiston ja tarkoituksellisen harhaanjohtavan markkinoinnin aikana ilmaisusta "miehitys" on tullut yleisesti synonyymi yksinomaan Israelin läsnäololle Juudeassa ja Samariassa.

Kansainvälisen oikeuden ja aseellisia konflikteja koskevan käytännön mukaan miehitystilanne ei ole laiton. Se on hyväksytty oikeudellinen tilanne, oikeudellinen termi, jolla viitataan väliaikaiseen sotatilaan, jossa yksi suvereeni valtio miehittää aseellisen konfliktin aikana toisen suvereenin valtion aluetta, kunnes konfliktin osapuolet ovat sopineet asiasta. Miehitysvalloilla on sekä velvollisuuksia että etuoikeuksia kansainvälisen humanitaarisen oikeuden nojalla.

"Miehitys" ei vastaa Israelin tilannetta, sillä sen asema Juudeassa ja Samariassa sekä Gazan alueella on ainutlaatuinen (sui generis), koska näitä alueita ei ole koskaan pidetty Jordanian tai Egyptin suvereenina alueena. Alueet tulivat laillisesti Israelin alaisuuteen, kun se puolusti itseään sodassa, jonka sen naapurit pakottivat sen käymään vuonna 1967. Alueita ei otettu tai hankittu valtioilta, joilla oli aiemmin laillinen suvereeni asema tai valta alueella, eivätkä ne näin ollen kuulu miehityksen hyväksytyn määritelmän piiriin.

Päinvastoin, Jordanian läsnäoloa "Länsirannaksi" kutsutulla alueella ja sen vuonna 1950 tapahtunutta liittämistä ei koskaan tunnustettu kansainvälisesti. Egypti ei myöskään koskaan väittänyt tai esittänyt, että sen Gazan alueen sotilashallinto ennen vuotta 1967 olisi ollut suvereenia aluetta.

Näin ollen Israelin laittomuutta koskevat väitteet ja oletukset ovat täysin virheellisiä.

Valitettavasti termi "miehitys" on keinotekoisesti muokattu niin, että sillä on saatu aikaan kielteinen poliittinen merkitys Israelia kohtaan toistuvalla kansainvälisellä poliittisella manipuloinnilla. Kansainvälistä yhteisöä käytetään kyynisesti häpäisemään ja tuomitsemaan Israelia ja delegitimoimaan sen oikeudellisia ja historiallisia vaatimuksia alueista.

Poliittisesti puolueellisen kansainvälisen yhteisön halukkaalla ja automaattisella tuella palestiinalaisjohto on jopa käyttänyt termiä "miehitys" aseena kyseenalaistaakseen Israelin oikeutuksen. Se on muuttanut kansainvälisen oikeudellisen termin "miehitys" iskulauseeksi "laiton miehitys", jonka hallitukset, kansainväliset järjestöt, diplomaatit, tiedotusvälineet ja ihmisoikeusaktivistit ovat sokeasti omaksuneet yrittäessään tehdä Israelista laittomasti toimivan valtion.

Tällaisen manipuloinnin tuloksena termiä "miehitys" käytetään yleensä väärin tarkoittaen, että Israel on ottanut alueet haltuunsa ja hallinnoi niitä laittomasti. Tällainen väärinkäyttö jättää huomiotta Israelin esittämät ja kansainvälisen yhteisön tunnustamat oikeutetut oikeudelliset ja historialliset vaatimukset alueiden pysyvästä asemasta.

Ilmaisua käytetään halventavasti vain Israeliin liittyen, ikään kuin maailmassa ei olisi mitään muuta tilannetta, jossa valtio käyttää valtaa kiistellyllä alueella. Kansainvälinen yhteisö on ilmeisesti fiksoitunut Israeliin, mutta jättää kyseiset tapaukset huomiotta.

Koska kyseiset Juudean ja Samarian alueet eivät ole koskaan kuuluneet miehityksen hyväksytyn määritelmän piiriin, ne ovat edelleen "kiistanalaisia", kunnes niiden asemasta on päästy pysyvään sopimukseen. Molemmat osapuolet esittävät alueita koskevia vaatimuksia ja ovat, kansainvälisesti hyväksyttyjen Israelin ja palestiinalaisten Oslon sopimusten (1993-95) mukaisesti, sopineet neuvottelevansa rauhanomaisesti ja ratkaisevansa nämä vaatimukset. Siihen asti, kunnes alueiden pysyvästä asemasta on neuvoteltu, osapuolet ovat sopineet jakavansa niiden hallintoon liittyvät valtuudet ja vastuut.

Siksi termi "miehitys", jota käytetään valikoivasti ja halventavasti Israelia vastaan, on virheellinen eikä sillä ole oikeusperustaa. Se on ristiriidassa Israelin ja palestiinalaisten sovitun neuvotteluprosessin kanssa, jonka tarkoituksena on ratkaista alueiden pysyvää asemaa koskeva kysymys, ja sillä pyritään heikentämään alueita koskevia oikeutettuja vaatimuksia.

4. " Miehitetty palestiinalaisalue" (OPT)

Ilmaisu "miehitetty palestiinalaisalue" (Occupied Palestinian Territory, OPT) on virheellinen sekä tosiasiallisesti että oikeudellisesti.
Alueet eivät ole miehitettyjä eivätkä palestiinalaisia.

Vaikka vuosina 1967-1974 YK:n asiakirjoissa käytettiin termiä "miehitetyt arabialueet", sitä muutettiin keinotekoisesti YK:n päätöslauselmissa ja asiakirjoissa poliittisesti motivoituneilla, ei-sitovilla YK:n yleiskokouksen päätöslauselmilla ja jatkuvalla poliittisella toistamisella, ja termi "miehitetyt palestiinalaisalueet" on tullut kansainvälisessä kielenkäytössä tunnetuksi vuodesta 1982 lähtien.

Missään sitovassa tai arvovaltaisessa kansainvälisessä oikeudellisessa välineessä, sopimuksessa, mandaatissa, julistuksessa tai päätöslauselmassa ei ole koskaan määritelty, että Juudean ja Samarian ja Gazan alueen osat ovat palestiinalaisia. Näitä alueita ei ole koskaan nimetty oikeudellisesti tai virallisesti "palestiinalaisalueiksi". Ne eivät ole koskaan kuuluneet mihinkään Palestiinan suvereeniin kokonaisuuteen, jota ei ole koskaan ollut olemassa, eikä niitä ole koskaan otettu miltään palestiinalaiselta kokonaisuudelta.

Tästä huolimatta virheellisestä termistä "OPT" on tullut lingua franca (kielenkäyttötapa) kansainvälisessä yhteisössä.

Päinvastoin, vuosien 1993-95 Oslon sopimusten mukaisesti PLO ja Israel ovat sitoutuneet neuvottelemaan alueiden pysyvästä asemasta. Jos ne ovat itse sitoutuneet neuvottelemaan alueiden pysyvästä asemasta, ei ole loogista eikä perusteltua olettaa, että alueet ovat palestiinalaisia. Näin ollen termi "miehitetty palestiinalaisalue", joka esiintyy ICRC:n (Punaisen Ristin kansainvälinen komitea) ja YK:n asiakirjoissa sekä maailman johtajien julistuksissa ja lausunnoissa ja kansainvälisissä päätöslauselmissa ja jopa kansainvälisen tuomioistuimen 9. heinäkuuta 2014 antamassa neuvoa-antavassa lausunnossa Israelin turva-aidasta, on pelkkä poliittinen iskulause.

Näin ollen kaikki termien "palestiinalaisalueet" tai "miehitetyt palestiinalaisalueet" käyttö tai hyväksyminen käytännössä ennakoi näiden sovittujen neuvottelujen tuloksen, ja rikkoo ja heikentää Oslon sopimuksissa sovittuja sitoumuksia.

On selvää, että räikeän puolueellisen ja poliittisen terminologian toistuva käyttö ei voi luoda legitimiteettiä.
Se kukoistaa alueellisten ryhmien painostuksesta, joilla on oma poliittinen agenda.

5. "Siirtolaiskolonialismi"

Äärivasemmiston ja näennäisesti edistyksellisten tahojen käyttämä outo terminologia on pelkkää pinnallista ja epärehellistä manipulointia.

Se tapahtuu käyttämällä vanhentuneita, anarkistisia ja lähes älyllisiä malleja, jotka on otettu ikivanhoista siirtomaavaltaisista tilanteista ja yritetään siirtää ne Israelin tapaukseen. Tällaisilla malleilla ei ole minkäänlaista yhteyttä Lähi-idän tilanteeseen.

Israelin syyttäminen kolonisaatiosta on yritys esittää Israel vilpillisesti ja keinotekoisesti samassa valossa kuin eurooppalaiset suurvallat, jotka kolonisoivat Afrikkaa ja Amerikkaa menneinä vuosisatoina. Tällainen esittäminen on absurdia ja loukkaus älyllisyyttä kohtaan.

Tässä väärässä ja ilkeämielisessä syytöksessä jätetään täysin huomiotta sen puolustussodan olosuhteet, jonka seurauksena Israel sai alueet hallintaansa vuonna 1967.

Se jättää huomiotta ja heikentää niitä keskeisiä YK:n päätöslauselmia ja allekirjoitettuja sopimuksia, joissa vaaditaan Lähi-idän kiistan ratkaisemista neuvotteluteitse.

Siinä jätetään huomiotta, että sekä israelilaiset että palestiinalaiset ovat sopineet alueiden hallinnan jakamisesta, kunnes pysyvää asemaa koskevat neuvottelut ovat päättyneet.

Siinä ei myöskään oteta huomioon juutalaisten alkuperäisiä oikeuksia alueella eikä juutalaisten kansainvälisesti tunnustettuja historiallisia ja oikeudellisia vaatimuksia alueesta, jotka on tunnustettu muun muassa Balfourin julistuksessa vuodelta 1917, San Remon julistuksessa vuodelta 1920, Kansainliiton mandaattisopimuksessa vuodelta 1922 ja jotka on vahvistettu YK:n peruskirjan 80 artiklassa.

Israelin siirtokuntien perustamista kyseisille alueille sen alueen hallintoviranomaisena, kansainvälisen oikeuden antamien oikeuksien mukaisesti, ei voida missään tapauksessa pitää minkäänlaisena kolonialismin muotona. Muun kuin yksityisomistuksessa olevan julkisen maan käyttäminen asutukseen tai maatalouteen on täysin hyväksyttyjen kansainvälisten normien mukaista, kunhan maan asemaa ei muuteta ennen lopullista neuvottelutulosta.

Oslon sopimusten mukaan siirtokunnat ovat Israelin ja palestiinalaisten välisissä neuvotteluissa sovittu asia, jolla pyritään määrittelemään alueiden pysyvä asema yhdessä muiden kysymysten, kuten rajojen, pakolaisten, turvallisuuden, taloudellisten etujen ja Jerusalemin suhteen.

6. "Uudisasukkaiden väkivalta"

Tämä ilmaisu on saanut oman elämänsä osana hyväksyttyä kansainvälistä fraseologiaa, jolla pyritään mustamaalaamaan Israelia. Sillä yritetään luoda uusi ja ainutlaatuinen ilmiö erityisesti räätälöidystä väkivallasta, jota ei ole olemassa missään muualla, ikään kuin siirtokuntien israelilaiset asukkaat olisivat kehittäneet oman ainutlaatuisen väkivaltatekniikkansa.

Kenen tahansa, myös Israelin siirtokuntien asukkaiden, harjoittama väkivalta on laitonta, ja se on tuomittava, estettävä ja rangaistava. Israelin siirtokuntien asukkaiden pienen joukon tekemien tekojen korostaminen ja sen muuttaminen kyyniseksi, kliseiseksi ja yleistäväksi ilmaisuksi, jonka tarkoituksena on mustamaalata kokonainen ryhmä, osoittaa kuitenkin selvää poliittista ennakkoluuloa, jota missä tahansa muussa tilanteessa pidettäisiin paheksuttavana.

7. "Vuoden 1967 rajat"

Paljon toistetusta, oikeudellisesti virheellisestä ja valheellisesta vaatimuksesta, jonka mukaan Israelin on "palattava vuoden 1967 rajoihin", on tullut palestiinalaisten kertomuksen keskeinen osa. Näin tehdään, vaikka tällaisia rajoja ei ole koskaan ollut olemassa, eikä Israelin ja palestiinalaisten välillä ole mitään sopimusta, jossa vaadittaisiin tai sovittaisiin "vuoden 1967 rajoista".

Linjat, joilta Israelin joukot tunkeutuivat Länsirannalle ja Gazan alueelle vuonna 1967, olivat vuoden 1949 välirauhan mukaiset rajalinjat, joita ei välirauhansopimusten mukaan pidetty lopullisina poliittisina rajoina.

Vuoden 1967 sodan jälkeen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 242 (1967) kehotettiin neuvottelemaan "turvallisista ja tunnustetuista rajoista" ja vahvistettiin siten virallisesti kansainvälinen yksimielisyys siitä, että vuoden 1949 välirauhan rajalinjoja ei koskaan pidetty turvallisina ja tunnustettuina rajoina.

Vuosien 1993-95 Oslon sopimuksissa PLO ja Israel sitoutuivat Palestiinan kansan nimissä neuvottelemaan "rajakysymyksestä" pysyvää asemaa koskevissa neuvotteluissa.

Kahdenvälisiä rajoja ei voida määrätä valheellisilla ja harhaanjohtavilla kliseillä, jotka on luotu väärien poliittisten "tosiasioiden" vahvistamiseksi. Niitä ei voida määrätä kansainvälisen yhteisön puolueellisten osien toiveajattelulla. Tarvitaan kaksi osapuolta neuvottelemaan rajasta niiden välillä. Kaikissa vakavasti otettavissa rajakysymystä koskevissa neuvotteluissa on otettava huomioon todelliset ja olennaiset turvallisuuteen liittyvät, historialliset ja väestörakenteelliset tekijät, jotka ovat välttämättömiä vapaasti neuvotellun kahdenvälisen rajan määrittämiseksi.

8. "Apartheid-valtio"

Palestiinalaisten johto ja propagandistit toistavat yhä useammin tätä väärää ja kliseistä väitettä, jonka tarkoituksena on heikentää ja heikentää Israelin asemaa ja esittää se laittomana ja rikollisena kokonaisuutena.

Ilmaisua kannatti alun perin Jasser Arafat, ja kansalaisjärjestöryhmät ottivat sen käyttöön vuonna 2001 Durbanissa pidetyssä YK:n rasismikonferenssissa, joka on menettänyt mainettaan. Ilmaisulla yritetään tarkoituksellisesti vääristellä Israelin omaa perustuslaillista ja oikeudellista järjestelmää sekä sen alueita kansainvälisen humanitaarisen oikeuden normien ja periaatteiden mukaisesti hallinnoivaa hallintoa. Lisäksi siinä vääristellään ja heikennetään Israelin ja palestiinalaisten keskinäisiä sitoumuksia Oslon sopimuksissa, jotka koskevat alueiden pysyvän aseman ratkaisemista neuvotteluteitse.

Näin ollen siinä yritetään luoda väärä ja harhaanjohtava rinnastus entisen Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon kanssa.

Tämän ilkeämielisen väitteen hyväksyminen osoittaa ymmärtämättömyyttä ja jopa täydellistä tietämättömyyttä apartheid-ilmiön rasistisesta luonteesta ja sen hyväksyttyjen kansainvälisten määritelmien osatekijöistä. Se on yhtä lailla osoitus vielä suuremmasta ja syvällisemmästä ymmärtämättömyydestä Israelin valtion luonteesta avoimena, moniarvoisena ja demokraattisena yhteiskuntana.

Israelin ja sen aluehallinnon ja Etelä-Afrikan entisen apartheid-hallinnon välisen rinnastuksen täydellinen puuttuminen on niin räikeää, että voidaan vain olettaa, että ne, jotka käyttävät tällaista rinnastusta, manipuloivat ja johtavat kansainvälistä mielipidettä tarkoituksellisesti ja pahantahtoisesti harhaan. Näin väitteen esittäjät pyrkivät kyseenalaistamaan Israelin valtion olemassaolon laillisuuden ja perustan ja viime kädessä rohkaisemaan Israelin vastaisen kansainvälisen pakotejärjestelmän käyttöönottoa Etelä-Afrikan entisen apartheid-hallinnon vastaisten toimien mallin mukaisesti.

(Ks: Taistelemme apartheidvalhetta vastaan - totuuden avulla)

Ne, joilla on syvällinen käsitys entisestä apartheid-hallinnosta, erityisesti Etelä-Afrikan asiantuntijat, ovat torjuneet jyrkästi Israelin vertaamisen valkoisen ylivallan hallintoon. Israel tunnetaan ja hyväksytään monirotuisena ja -värisenä yhteiskuntana, ja sen arabiväestöllä on perustuslain mukaan täydellinen tasa-arvo ja sananvapaus. Se osallistuu aktiivisesti poliittiseen prosessiin, valitsee Knessetin jäsenet ja on edustettuna Israelin hallituksessa, parlamentissa (Knesset) ja korkeimmassa oikeudessa. Kullakin Israelin uskonnollisella yhteisöllä on oma uskonnollinen tuomioistuinjärjestelmänsä, jossa sovelletaan shariaa, kanonista ja juutalaista lakia.

Israelin lainsäädäntö pitää juutalaisuutta, islamia ja kristinuskoa virallisina uskontoina, ja perustuslaissa taataan kaikille täydellinen vapaus ja tasa-arvo. Toisin kuin arabimaissa ja muissa valtioissa, joissa yksi uskonto on julistettu valtionuskonnoksi, tai länsimaissa, joissa kristinuskoa pidetään hallitsevana uskontona. Se on paljon erilainen kuin niissä muslimimaissa, kuten Iranissa, Pakistanissa ja Saudi-Arabiassa, joissa tietyt alueet, kaupungit ja tiet on rajoitettu "vain muslimeille" ja joissa naisia kohdellaan toisen luokan kansalaisina ja LGBT-ihmisiä rikollisina.

Rasismin lietsominen tai harjoittaminen on Israelissa rikos, samoin kuin kaikki rotuun, uskontoon, sukupuoleen tai sukupuolisuuteen perustuva syrjintä. Israelin kouluissa, yliopistoissa ja sairaaloissa ei tehdä eroa juutalaisten ja arabien välillä.

Päätelmä

On korkea aika, että kansainvälinen yhteisö, johtajat, parlamentaarikot, tiedotusvälineiden edustajat sekä kansainväliset ja alueelliset järjestöt yksinkertaisesti lakkaavat antamasta itsensä sokeasti manipuloitavaksi ja vaikutettavaksi väärillä kliseillä ja muotisanoilla. Israelin ja palestiinalaisten välisen kiistan ratkaisutarpeiden vakavasti ja vilpittömästi pohtiminen ei voi perustua tällaisiin iskulauseisiin, joita käytetään, ja käytetään pahansuovasti väärän kertomuksen sanelemiseen.

Yllä oleva luettelo toimii toivottavasti silmiä avaavana tekijänä niille, jotka ajattelemattomasti antavat manipuloida itseään.

Suurlähettiläs Alan Baker on Jerusalem Centerin nykyasioiden instituutin johtaja ja Global Law Forumin johtaja. Hän osallistui palestiinalaisten kanssa käytyihin neuvotteluihin ja Oslon sopimusten laatimiseen sekä Egyptin, Jordanian ja Libanonin kanssa tehtyihin sopimuksiin ja rauhansopimuksiin. Hän toimi Israelin ulkoministeriön oikeudellisena neuvonantajana ja apulaispääjohtajana sekä Israelin suurlähettiläänä Kanadassa.

Tämän artikkelin julkaisi ensimmäisenä Jerusalem Center for Public Affairs.