Totuus Israelin laillisista maaoikeuksista paljastuu julki
"On ehdottoman tärkeää torjua yleisesti hyväksytty väite, jonka mukaan Israelin läsnäolo ja vaatimukset rikkovat kansainvälistä oikeutta"
Rachel Avraham, israel today| 21. maaliskuuta 2022
Israel-vastaiset tunteet ovat nousussa kaikkialla maailmassa. Unesco on jo jonkin aikaa pitänyt Länsimuuria, patriarkkojen hautaa ja Raakelin hautaa "palestiinalaisten" pyhinä paikkoina ja kieltänyt näin juutalaisten ikuisen yhteyden niihin. YK:n raportti toisensa jälkeen on jo vuosia julistanut Israelin miehittäjäksi Juudeassa ja Samariassa, Itä-Jerusalemissa ja Gazassa, vaikka palestiinalaishallinnolla on itsehallinto osissa Juudeaa ja Samariaa ja vaikka Israel on vetäytynyt koko Gazan alueelta.
Itse asiassa Venäjä ja aivan liian monet muut YK:n jäsenvaltiot uskovat, että teurastaja Bashar Al Assadin, eikä Israelin, pitäisi hallita Golanin kukkuloita, vaikka Syyrian hallitus on syyllistynyt vakavaan kansanmurhaan. YK hyväksyy rutiininomaisesti Israelin vastaisia päätöslauselmia silmää räpäyttämättä. UN Watchin mukaan Palestiinan erityisraportoija Francesca Albanese on Israelin vastainen aktivisti, joka "rinnastaa palestiinalaisten kärsimykset natsien holokaustiin".
Se, että YK vaivautui muistamaan antisemitistisen Durbanin konferenssin 20-vuotispäivää, kertoo kaiken. Itse asiassa 31 maata boikotoi vuosipäivään liittyviä tapahtumia, koska alkuperäisessä Durbanin konferenssissa yritettiin julistaa sionismi rasismin muodoksi ja jaettiin Hitleriä kannattavia antisemitistisiä lentolehtisiä.
Kuten Maailman juutalaiskongressi totesi: "Huolimatta ongelmallisesta menneisyydestään Durbanin prosessi elää edelleen YK:ssa tänä päivänä, ja se koostuu sen tärkeimmästä rasisminvastaisesta strategiasta, jota seuraavat korkean tason istunnot, vuosittaiset komiteakokoukset ja säännölliset keskustelut osana YK:n ihmisoikeusneuvoston pysyvää esityslistan kohtaa." Heidän mukaansa "Durbanin prosessista on tullut hyvin politisoitunut, eikä se käsittele kaikkia rasismin muotoja niin kuin sen pitäisi. Israeliin kohdistuva puolueellisuus ja antisemitistiset julistukset merkitsivät menetettyä tilaisuutta luoda vahva kansainvälinen mekanismi rasismia vastaan."
Toukokuussa 2021 perustettiin pysyvä YK:n tutkintakomissio, jonka ainoana tarkoituksena on tutkia Israelia sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Se on YK:n ainoa pysyvä tutkintakomissio. Yhtään vastaavaa tutkintakomissiota ei ole perustettu tutkimaan Venäjää, Kiinaa, Irania, Syyriaa tai muita maailman suuria ihmisoikeusloukkaajia. Tällainen pysyvä tutkintalautakunta perustettiin vain Lähi-idän ainoaa demokraattista valtiota vastaan, joka solmi hiljattain rauhan Marokon, Bahrainin, Yhdistyneiden arabiemiirikuntien ja Sudanin kanssa.
Kuten kongressiedustaja Cathy McMorris Rodgers totesi: "Viime kesänä Hamas ja Palestiinan islamilainen jihad (PIJ) ampuivat 4 400 rakettia Israeliin ja aiheuttivat kauhua viattomille miehille, naisille ja lapsille. Sen sijaan, että YK:n ihmisoikeusneuvosto olisi torjunut nämä halveksittavat terroriteot, se on aloittanut epäoikeudenmukaisen ja puolueellisen tutkimuksen Israelin vastauksesta itsepuolustukseen." Epäoikeudenmukaiseksi tämän pysyvän tutkimuksen tekee kuitenkin se, että se luo pohjan Israelin maailmanlaajuiselle delegitimisoinnille kansainvälisen oikeuden rikkojana, vaikka kansainvälinen oikeus olisikin Israelin puolella. Aivan kuin YK olisi kirjoittamassa uudelleen kansainvälistä oikeutta sellaisena kuin me sen tunnemme.
Äskettäin UN Watch paljasti, että Navi Pillay, tämän YK:n tutkimuksen uusi komissaari, allekirjoitti Etelä-Afrikan BDS-liikkeen esittämän vetoomuksen "Sanction Apartheid Israel". Toisin sanoen tämä pysyvä tutkintalautakunta on luonnostaan puolueellinen Israelia vastaan ja pyrkii maalaamaan Israelin apartheid-valtioksi, jolla ei ole kansainvälistä legitimiteettiä. "Tiedämme, että tämä tutkimus on tarkoitettu lynkkaukseksi, sillä Pillay on jo allekirjoittanut syyllisyystuomion Israelia vastaan", sanoi YK:n tarkkailupalvelun UN Watchin toiminnanjohtaja Hillel Neuer. "Jos hänet kuitenkin erotetaan ja nimitetään uudet komissaarit ja tästä tehdään rehellinen tutkimus, siinä on tutkittava palestiinalaisten järjestelmällistä syrjintää ja antisemitismiä." Toistaiseksi näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.
YK:n Israel-vastainen puolueellisuus ei ole uutta.
Vuonna 2021 YK:n yleiskokous hyväksyi 14 Israelia koskevaa päätöslauselmaa ja vain viisi muuta maailmaa koskevaa päätöslauselmaa. On syytä korostaa, että YK:n ristiretki Israelia vastaan lepää kansainvälisen oikeuden kannalta horjuvalla pohjalla, sillä Israelin lailliset oikeudet eivät perustu YK:n jakosuunnitelmaan vaan San Remon konferenssiin. Kun tämä otetaan huomioon, vihreän linjan takana asuvat juutalaiset eivät oikeastaan ole uudisasukkaita, kuten niin monissa YK:n raporteissa väitetään. Tohtori Jacques Gauthier, kanadalainen lakimies, joka on erikoistunut kansainväliseen oikeuteen, väitti Jews for Judaism -järjestön puheessa voimakkaasti, että ne, jotka väittävät, ettei Israelilla ole laillisia oikeuksia Pyhällä maalla, ovat historiallisesti väärässä.
Gauthierin mukaan, vaikka Balfourin julistus on historiallinen ja tärkeä asiakirja, se ei sinänsä anna juutalaisille oikeutta Israelin maahan, koska briteillä ei ollut laillista omistusoikeutta maahan silloin, kun he antoivat julistuksen. Alue oli edelleen ottomaanien turkkilaisten hallinnassa. Hän väitti, että Balfourin julistuksen päätarkoitus oli saada juutalaisten tuki Isolle-Britannialle ensimmäisen maailmansodan aikana. Gauthier totesi, että lordi Balfour ja hänen aikalaisensa näkivät, miten juutalaiset vaikuttivat Venäjän vallankumouksessa, mikä antoi heille toivoa, että juutalaisten vaikutus voisi toimia myös heidän edukseen heidän suurena hädän hetkenään yhdessä 1900-luvun verisimmistä maailmanlaajuisista konflikteista.
Lisäksi kun kenraali Edmund Allenby joukkoineen tunkeutui Jerusalemiin vuonna 1917, heillä ei ollut heti omistusoikeutta alueeseen: "Kun otatte sen haltuunne, miehitätte sen. Se ei tarkoita, että omistusoikeus siirtyy. Miehitys liittyy sodan lakeihin. Se ei koske suvereniteettia. On muitakin periaatteita, jotka koskevat omistusoikeuden siirtymistä. Palestiinalaiset ovat onnistuneet vakuuttamaan kansakunnat siitä, että vaikka jotkin alueet ovat edelleen miehitettyjä, koska Israel ei ole liittänyt niitä itseensä, kyse on miehitetystä palestiinalaisalueesta. Se on väärä analyysi."
Alueiden omistusoikeuksia alettiin laatia Pariisin rauhankonferenssissa, jossa sekä juutalais- että arabipuolet saivat esittää vaatimuksensa: "Faisal oli johtaja. Arabian Lawrence oli siellä. He pyysivät laillista asemaa kansana ja oikeuksiaan tiettyihin alueisiin. He halusivat suuren osan ottomaanien alueista. Sionistit halusivat vain yhden osan, ja se oli Palestiina. Esityksessään arabivaltuuskunta korosti, että he eivät vaadi Palestiinan omistusoikeutta tai suvereniteettia, vaan Mesopotamiaa, Libanonia, Syyriaa jne."
Pariisin rauhankonferenssissa Gauthier korosti, että sionistit perustivat vaatimuksensa sen palauttamiseen, mitä heillä oli historiallisesti kuningas Daavidin ja kuningas Salomonin aikana: "He esittivät kartan, jossa oli tietyt rajat, ja he pyysivät, että suvereniteettia ei annettaisi heille heti, vaan että se annettaisiin heille edunvalvojina, jotta he saisivat ajan kuluessa mahdollisuuden kasvattaa väestöään ja tulla merkittävämmäksi maahanmuuton kautta, ja sitten julistaa itsehallinto ja itsenäisyys. Jotkut sanoivat, että juutalaisilla pitäisi olla valtio heti, mutta enemmistö sanoi, että he eivät olleet vielä aivan valmiita."
Tällaiselle pyhälle luottamukselle, jonka tarkoituksena on auttaa vainottua vähemmistöä palauttamaan historiallinen kotimaansa, on pohjaa kansainvälisessä oikeudessa: "Kansainliiton 22 artiklassa vaaditaan pyhää luottamusta edunsaajille, jotka eivät ole aivan valmiita tulemaan kansakunnan johtajiksi, jotta he voivat vakiintua ja saada enemmän kokemusta. Näin juutalaiset voivat saada lisää kansaa."
Palestiina ei ollut ainoa Kansainliiton mandaatti. Tuolloin, Sevresin sopimuksessa vuonna 1920, sen lisäksi, että siinä julistettiin, että Turkki luopui vaatimuksistaan kaikkiin Euroopan ulkopuolisiin alueisiin, keskusteltiin myös vastaavasta mandaatista Armenialle, mutta toisin kuin sionistihanke, se ei koskaan toteutunut. Turkin itsenäisyyssodan vuoksi ottomaanit allekirjoittivat mutta eivät ratifioineet sopimusta, jolla alueen omistusoikeus siirtyi. Tämän seurauksena alue liitettiin Turkkiin eikä Armeniaan. Lopulta armenialaiset luopuivat alueen omistusoikeudesta myöhemmässä sopimuksessa, ja Yhdysvaltain kongressi hylkäsi Armenia-mandaatin.
Sionistisen hankkeen kohtalo oli kuitenkin erilainen. Vaikka ottomaanit eivät koskaan ratifioineet Sevresin sopimusta, vuonna 1923 Lausannen sopimuksessa Turkki luopui jälleen kerran vaatimuksistaan kaikkiin Euroopan ulkopuolisiin alueisiin, joihin myös Palestiina kuului. Lisäksi San Remon konferenssissa vuonna 1920 juutalaiset saivat alueen omistusoikeuden: "He päättivät, että Balfourin julistuksen politiikka tunnustetaan ja että kyseisen alueen omistusoikeus menee juutalaisille, kun taas Irak, Syyria, Libanon jne. menevät arabeille". Suurin osa ottomaanien alueista annettiin arabeille ja juutalaiset saivat alueet, joita he tavoittelivat."
Vuonna 1922 britit saivat Kansainliitolta mandaatin valmistella juutalaisten suvereniteettia. Gauthier väitti, että Kansainliiton mandaatin 15 ja 16 artiklan perusteella juutalaisten historialliset oikeudet Israelin maahan, mukaan lukien Jerusalem sekä Juudea ja Samaria, oli kirjattu kansainväliseen oikeuteen. Alun perin Palestiinaan kuului myös Transjordania. Mutta sitten Britannian siirtomaavallan etujen perusteella päätettiin, että Palestiina jaetaan.
"Palestiinalaisilla on Kansainliiton mukainen valtio (Transjordania)", hän totesi. "Tämä ei ole minun mielipiteeni. Tämä on tosiasia. Kun väitetään, että arabeilla pitäisi olla valtio Palestiinassa, heillä on sellainen Kansainliiton mukaan. Konflikti on aina ollut juutalaisten ja arabien välinen. Kun muutat nimesi arabiasta palestiinalaiseksi, voit alkaa hakea ja saada enemmän. Se ei ole oikein. Ne, jotka pääsevät hallitsemaan Palestiinan arabivaltiota, eivät ole edes kotoisin alueelta. He ovat hashemiitteja. Se on Abdullah, Faisalin veli, Hussainin poika. Hän suivaantui, koska ranskalaiset potkivat hänen veljensä pois Damaskoksesta, joten britit asettivat Faisalin Irakiin, ja Abdullah saa tämän."
Voisi miettiä, onko tämä kaikki vielä nykyäänkin voimassa? Kansainliittohan ei ole enää olemassa. YK:n peruskirjan 80 artiklassa kuitenkin vakuutetaan, että kaikki kansakunnat, jotka aiemmin saivat oikeutensa Kansainliiton alaisuudessa, tunnustetaan sittemmin YK:n itsensä toimesta. Kansainvälinen tuomioistuin vahvisti tätä vuonna 1950, jolloin se päätti, että kaikki Kansainliiton periaatteet ovat edelleen voimassa. Gautierin mukaan kaikki Lausannen ja San Remon sopimuksessa sekä Kansainliiton sopimuksessa päätetty on edelleen voimassa, sillä mitään muuta sopimusta ei ole tehty, joka olisi siirtänyt oikeuden kenellekään muulle.
"YK:n jakosuunnitelma on vain YK:n yleiskokouksen suositus", Gauthier julisti. "YK:n peruskirjan mukaan yleiskokouksen päätöslauselmat eivät koskaan ole sitovia tällaisissa asioissa. Se oli pelkkä suositus. Vuonna 1947 juutalaiskansa oli traumatisoitunut. Oli olemassa suunnitelma heidän tuhoamisestaan. Onko teistä yllättävää, että he olivat valmiita hyväksymään vain osan maasta, joka oli luvattu heille pyhän luottamuksen nojalla? He ovat niin epätoivoisia, että he sanovat: ok, otamme minkä tahansa osan siitä. Arabit sanovat ei. Ja tänään kuulen suunnitelmia, jotka perustuvat jakosuunnitelmaan. Siinä ei ole mitään järkeä. Se olisi ollut pätevä vain, jos molemmat osapuolet olisivat hyväksyneet sen ja tehneet siihen perustuvan sopimuksen. Mutta arabit halusivat kaiken. Jerusalemin piti olla kansainvälisessä valvonnassa, mutta 10 vuoden kuluttua siitä piti järjestää kansanäänestys. Juutalaiset kuitenkin tunsivat, että he olivat siellä jo enemmistönä ja että 10 vuoden kuluttua heitä olisi vielä enemmän. Me voittaisimme kansanäänestyksen."
Gauthier selitti, miksi Israelin on erittäin tärkeää alkaa puolustaa laillisia oikeuksiaan kaikkialla maailmassa: "On ehdottoman tärkeää torjua yleisesti hyväksytty näkemys, jonka mukaan Israelin läsnäolo ja vaatimukset rikkovat kansainvälistä oikeutta. Israelin suvereniteettivaatimusten oikeutuksen perustana olevat historialliset totuudet on esitettävä mahdollisimman tehokkaasti." Valitettavasti Israel ei ole tähän mennessä tehnyt tarpeeksi edistääkseen laillisia oikeuksiaan.
Kuten tohtori Mordechai Kedar totesi eräässä haastattelussa: "Emme työskentele laillisten oikeuksien parissa. Meille se on itsestään selvä asia. Meidän ei mielestämme tarvitse puhua siitä. Kun maailma kuitenkin delegitimoi paitsi sen, mitä saimme vuonna 1967, myös koko maan, olemme nukahtaneet rattiin. Emme tehneet työtä sen eteen. Emme korostaneet tätä ajatusta. Nykyään kaikki BDS-ihmiset käyttävät hyväkseen sitä, että ihmiset eivät ole tietoisia siitä. Se nousee esiin yhä uudelleen ja uudelleen kaikenlaisissa paikoissa, joissa Israelia mustamaalataan, ei sen vuoksi, mitä se teki, vaan sen vuoksi, mitä se ei tehnyt."
Kedar uskoo, että israelilaisten on tullut aika muuttaa ajattelutapaansa tässä asiassa, koska juutalaisvaltio kärsii poliittisesti asian välinpitämättömyydestä.