Burnsin CIA jatkaa sotaansa Israelia vastaan

Mitchell Bard 7.2.23

Nykyinen johtaja Bill Burns, pitkäaikainen ulkoministeriön työntekijä, toi CIA:han huonosti informoidut ja tuhoisat näkemyksensä.

Yhdysvaltain ulkoministeriötä on vaikea voittaa, kun on kyse epäonnistumisista, huonoista aikeista ja antisemitismistä, mutta CIA:n historia on yhtä huono tai pahempi, joskaan ei yhtä tunnettu. Nykyinen CIA:n johtaja Bill Burns, joka on ollut pitkään ulkoministeriön palveluksessa, toi virastoon huonosti perillä olevat ja tuhoisat näkemyksensä.

Ennen kuin käsittelemme Burnsin viimeisimpiä epätarkkoja analyysejä ja vahingollisia toimia, käydään lyhyesti läpi muutama heikko kohta CIA:n historiasta Lähi-idässä.

Lokakuussa 1947 CIA oli huolissaan alueen "poliittisesta, taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta vakaudesta" "Neuvostoliiton soluttautumisen torjumiseksi" ja Yhdysvaltojen Lähi-idän öljyn saannin varmistamiseksi, joka "riippuu Yhdysvaltojen ystävällisistä suhteista arabikansoihin ja niiden hallituksiin".

Ennen jakoäänestystä CIA ennusti virheellisesti, että arabivaltiot eivät julistaisi sotaa tai lähettäisi armeijaansa taistelemaan juutalaisia vastaan. Se uskoi, että arabijohtajat pelkäsivät, että heidän asemansa YK:ssa vaarantuisi, jos he uhmaisivat YK:n päätöstä. CIA:n arvio siitä, että juutalaiset voisivat mobilisoida noin 200 000 hyvin varustettua ja koulutettua taistelijaa ja että talous romahtaisi, oli myös väärä. CIA ennusti myös virheellisesti, etteivät juutalaiset pystyisi pitämään puoliaan kahta vuotta kauemmin.

Epäonnistuttuaan juutalaisvaltion perustamisen estämisessä CIA pyrki sabotoimaan sitä ja estämään Amerikkaa kehittämästä läheisiä suhteita Israeliin. Vuonna 1951 kuningas Saud pyysi yhdysvaltalaisia diplomaatteja rahoittamaan arabimyönteistä lobbausta vastapainoksi sille, josta myöhemmin tuli American Israel Public Affairs Committee (AIPAC). Tätä järjestöä, American Friends of the Middle East (AFME), rahoitti CIA vuoteen 1967 asti.

CIA jäi kiinni, kun Israel teki yhteistyötä Ranskan ja Britannian kanssa hyökätäkseen Egyptiin vuonna 1956, mikä suututti presidentti Dwight D. Eisenhowerin.

CIA ylpeilee tarkalla analyysillään vuoden 1967 tilanteesta, mutta Board of National Estimates totesi, että toukokuussa oli "erittäin epätodennäköistä", että Egypti hyökkäisi Israelin kimppuun, ja että vaikka Israel voisi ajaa egyptiläiset pois Tiranin salmen suulta, se kärsisi suuria tappioita. Lautakunta ennakoi Israelin mahdollista hyökkäystä, joka sen mukaan heikentäisi Yhdysvaltojen asemaa alueella.

Israelin tiedustelun epäonnistumiset vuoden 1973 Jom Kippurin sodassa tunnetaan hyvin, mutta CIA:n epäonnistumiset eivät ehkä ole yhtä tuttuja. Eräässä Yhdysvaltain tiedustelua koskevassa analyysissä sanottiin, että 4. lokakuuta julkaistu raportti, jonka mukaan sotaa ei ollut odotettavissa, oli "johtopäätös, joka tulisi vainoamaan tiedusteluyhteisöä kuin mikään muu sitten Pearl Harborin". Presidentti Richard Nixon myönsi: "Vielä edellisenä päivänä CIA oli ilmoittanut, että sota Lähi-idässä oli epätodennäköinen."

CIA oli ja on edelleen väärässä arvioissaan alueen ydinaseuhkaa. CIA ei tunnistanut Irakin ydinhankkeen vaarallisuutta eikä Israelin suunnitelmaa hyökätä sitä vastaan. Se ei tiennyt Syyrian ydinreaktorista, vähätteli sen sotilaallista luonnetta, kun Israel toimitti siitä tiedustelutietoja, ja arvioi salaisen hyökkäyksen "liian riskialttiiksi".

Vielä huolestuttavampaa on, että CIA hylkäsi Israelin arvion Iranin ydinohjelmasta vuonna 1992 (sen epäilykset hälvenivät vasta vuonna 2003) ja se on joutunut turvautumaan Israelin tiedustelutietoihin löytääkseen asiakirjoja ja laitoksia. Huolimatta todisteista Iranin ydinaseen tavoittelusta Burns sanoi vielä vuonna 2021, että CIA "ei näe mitään todisteita siitä, että Iranin korkein johtaja olisi tehnyt päätöksen siirtyä asevarusteluun".

Näiden tiedustelutoiminnan epäonnistumisten lisäksi CIA on ryhtynyt toimiin heikentääkseen tarkoituksellisesti Israelin turvallisuutta. Pitkään on väitetty, että Israelilla on ollut paremmat vakoiluverkostot alueella, mutta erään lähtevän CIA:n upseerin lähettämässä sähkeessä, joka vuoti The New York Timesille, myönnettiin, että CIA oli menettänyt lähteensä Iranissa ja että Yhdysvallat luottaa israelilaisiin agentteihin. Israel on niin huolissaan CIA:n ja muiden sellaisten virkamiesten, joilla on pääsy sen operaatioita koskeviin tiedustelutietoihin, tekemistä vuodoista, että se on ryhtynyt varotoimiin rajoittaakseen Yhdysvaltojen kanssa jakamiaan tietoja.

Obaman hallinnon aikana vuotoja tapahtui rutiininomaisesti, kuten silloin, kun puolustusministeri Leon Panetta paljasti tietoja Israelin mahdollisesta iskusta Iraniin. Vuonna 2019 Yhdysvaltain viranomaiset vahvistivat, että Israel pommitti iranilaista asevarastoa. Toinen paljastus oli, että Israel oli salamurhannut Iranin vallankumouskaartin komentajan vuonna 2022. Edellisenä vuonna vuodot paljastivat, että Israel oli hyökännyt iranilaisia aluksia vastaan. Viimeksi Yhdysvaltain virkamiehet kertoivat lehdistölle, että Israel oli Iranin Isfahanissa sijaitsevaan sotilaslaitokseen tehdyn lennokki-iskun takana.

Kansallisen turvallisuuden instituutin vanhempi tutkija, tohtori Yoel Guzansky totesi, että näiden vuotojen "tarkoituksena on rajoittaa Israelin liikkumavaraa" ja viestiä iranilaisille, että Yhdysvaltoihin voi luottaa ydinsopimusneuvotteluissa, koska se hillitsee israelilaisia. Samalla ne heikentävät luottamusta Israelin ja Yhdysvaltojen välillä.

Vaikka Burnsin viimeaikaiset huomautukset eivät ole yhtä vahingollisia Israelin turvallisuudelle, ne ovat hälyttäviä. Puhuessaan Georgetownin yliopistossa palattuaan Israelin-matkaltaan, jossa hän käytti arabistien tunkkaista, tasapuolista kieltä kuvaillakseen tilannetta, Burns ehdotti, että olosuhteet muistuttavat aikaa ennen toista intifadaa (jota pitäisi mielestäni oikeammin kutsua Palestiinan sodaksi). Hän puhui viimeisen viikon tai kahden väkivaltaisuuksista ja jätti huomiotta sen, että terroriyritykset ja -iskut ovat olleet jatkuvia Oslon sopimusten allekirjoittamisesta lähtien, jolloin palestiinalaiset lupasivat lopettaa kaiken väkivallan. Hänen huomautuksensa vääristivät myös historiaa, sillä Palestiinan sota ei ollut keskinäisten hyökkäysten tulosta vaan Jasser Arafatin järjestämä kansannousu.

CIA:lla on pitkä historia epäonnistumisista Lähi-idässä, ja Burns näyttää päättäneen lisätä niitä entisestään. Tämä ei ole vaarallista vain Yhdysvaltojen etujen kannalta, vaan myös Israel on uhattuna, jos Burnsin virasto ryhtyy harjoittamaan juutalaisvaltiota kohtaan sellaista pahansuopaa toimintaa, joka kuvastaa sen pitkäaikaista Israelin-vastaista puolueellisuutta.

Mitchell Bard on ulkopoliittinen analyytikko ja Yhdysvaltojen ja Israelin suhteiden asiantuntija, joka on kirjoittanut ja toimittanut 22 kirjaa, muun muassa The Arab Lobby, Death to the Infidels: Radical Islam's War Against Jews ja After Anatevka: Tevye in Palestine.