Miksi EU on kohtuuttomasti keskittynyt Israeliin?
- mielipide
EU:n äärimmäinen ja epälooginen kiintymys näyttää edustavan ja heijastavan EU:n korkean edustajan Josep Borrellin pitkään jatkunutta henkilökohtaista vastenmielisyyttä ja vihamielisyyttä Israelia kohtaan.
ALAN BAKER, Jerusalem Post
Julkaistu: 29. JOULUKUUTA 2022
Osana Palestiinaa tukevaa yhteistä strategiaansa Euroopan unioni jakoi hiljattain 27 jäsenvaltionsa kesken luottamuksellisen asiakirjan "Euroopan yhteinen kehitysohjelma C-alueelle", joka on päivätty kesäkuussa 2022. Asiakirjassa ehdotetaan keinoja "puolustaa C-alueella asuvien palestiinalaisten oikeuksia osana tulevaa palestiinalaisvaltiota Oslon sopimusten mukaisesti".
Asiakirjan perustana oleviin oletuksiin kuuluvat usein toistetut, harhaanjohtavat ja ilkeämieliset poliittiset väitteet "Israelin hiipivästä liittämisestä C-alueeseen ja sen syvenevästä valvonnasta", joka tapahtuu "siirtokuntien laajentamisen, siirtokuntalaisten väkivallan, tuhoamisen, elinkeinojen tuhoamisen, häätöjen, pakkosiirtojen ja takavarikointien kautta, jotka ovat järjestelmällisesti kansainvälisen oikeuden vastaisia".
Asiakirjassa ehdotetaan erilaisia toimenpiteitä, joilla rahoitetaan ja edistetään valvontaa, Israelin politiikkojen tukahduttamista ja heikentämistä maanmittauksen avulla alueella, tarjoamalla tukea ja oikeusapua palestiinalaisille asukkaille, jotka nostavat syytteitä maavaatimuksia vastaan israelilaisissa tuomioistuimissa, valvomalla israelilaisten arkeologisia tutkimuksia ja muita toimia.
Vuosina 1993-1995 tehdyissä Oslon sopimuksissa, jotka EU allekirjoitti ja joita se todisti yhdessä Yhdysvaltojen, Venäjän ja Norjan kanssa, Israel ja palestiinalaisjohto (PLO) sopivat, että Länsirannan Juudean ja Samarian alueet jaetaan kolmeen erilliseen valvonta- ja hallintoalueeseen, kunnes alueiden pysyvää asemaa koskevat neuvottelut saadaan päätökseen. Palestiinalaishallinto perustettiin hallinnoimaan palestiinalaisten lainkäyttövaltaan kuuluvia alueita.
Israel siirsi palestiinalaishallinnolle ja -poliisille täydet hallinto- ja turvallisuusvaltuudet ja -vastuut suurissa palestiinalaiskaupungeissa, jotka määriteltiin A-alueeksi. Suurimpien kaupunkien ulkopuolella sijaitsevista tiheään asutuista palestiinalaiskylistä ja -leireistä tuli alue B, jonka asukkaat ovat täysin palestiinalaisten siviilivalvonnan alaisia ja jonka turvallisuuteen liittyvät toimivaltuudet jaettiin Israelin ja palestiinalaishallinnon kesken.
Sovittiin, että loput alueesta, C-alue, jota asuttavat sekä pienissä kylissä ja kylissä asuvat palestiinalaiset että israelilaiset kaupungit, kylät ja turvallisuuslaitokset, pysyisivät Israelin täydessä valvonnassa, lainkäyttövallassa ja hallinnossa. Jatkossa odotettiin, että palestiinalaispoliisi siirtäisi määräajoin joukkojaan, kun se ottaisi vastuun yleisestä järjestyksestä ja sisäisestä turvallisuudesta näillä alueilla.
Koska sopimuksen täytäntöönpanossa oli kuitenkin vaikeuksia ja koska palestiinalaiset kieltäytyivät palaamasta neuvotteluihin pysyvän aseman sopimuksesta, tällaisia uudelleensijoituksia ei koskaan toteutettu.
Yrittäessään heikentää Israelin laillista ja sovittua lainkäyttövaltaa ja hallintoa C-alueella ja puuttuessaan siihen sekä tukeakseen palestiinalaisten yrityksiä rikkoa Oslon sopimuksia EU itse asiassa rikkoo sen sopimuksen ehtoja, jonka se allekirjoitti todistajana.
Väärät oletukset, joihin EU nojaa Palestiinaa koskevassa politiikassaan.
Näin toimiessaan EU nojautuu useisiin täysin vääriin ja harhaanjohtaviin oletuksiin. Väite, jonka mukaan alue C on "säilytettävä osana tulevaa palestiinalaisvaltiota Oslon sopimusten mukaisesti" kahden valtion ratkaisun pohjalta, on yksinkertaisesti virheellinen ja harhaanjohtava tulkinta Oslon sopimuksista. Niissä ei viitattu millään tavalla "tulevaan Palestiinan valtioon" tai "kahden valtion ratkaisuun".
Palestiinan johto ja Israel sopivat päinvastoin, että alueiden lopullisesta kohtalosta sovitaan pysyvää asemaa koskevissa neuvotteluissa. Neuvottelujen lopputulosta ei määritetty, johtavatko ne yhteen, kahteen vai kolmeen valtioon, liittovaltioon tai konfederaatioon.
Osapuolten tavoitteena oli todistajien, myös EU:n, tuella ja aktiivisella kannustuksella jättää alueiden pysyvä asema tulevien neuvottelujen varaan. Näin ollen kahden valtion visio oli ja on edelleen pelkkä visio, eikä se koskaan perustunut mihinkään osapuolten väliseen sitoumukseen. Se, että EU ja muut pitävät sitkeästi kiinni oletuksesta kahden valtion ratkaisusta, on pelkkää toiveajattelua.
EU:n asiakirjassa todetaan, että EU on sitoutunut "edistämään palestiinalaisvaltion rakentamista vuoden 1967 rajojen sisäpuolelle". Oslon sopimuksissa ei kuitenkaan mainita lainkaan vuoden 1967 rajoja. Päinvastoin, mitään vuoden 1967 rajaa ei ole koskaan ollut, vaan kyseessä on YK:n suojeluksessa Israelin ja sen naapureiden välillä vuonna 1949 tehdyissä välirauhansopimuksissa vahvistettu aselepolinja.
Näissä sopimuksissa todettiin nimenomaisesti, että välirauhan rajalinjan ei ollut tarkoitus muodostaa rajaa vaan pikemminkin väliaikainen linja, joka erottaa voimat toisistaan rauhansopimusneuvottelujen ajaksi.
Lisäksi sekä YK:n turvallisuusneuvoston vuoden 1967 päätöslauselmassa 242, jossa vahvistettiin Lähi-idän rauhan edellytykset vuoden 1967 kuuden päivän sodan jälkeen, että palestiinalaisjohdon ja Israelin Oslon sopimuksissa sovittiin, että neuvottelut rajoista olisivat neuvottelupöydällä pysyvää asemaa koskevissa neuvotteluissa. EU ja sen jäsenvaltiot tukivat täysin näitä kansainvälisiä päätöksiä.
Nyt EU ei voi eikä sen pidä yrittää ennakoida tai määrätä pysyvää asemaa koskevien neuvottelujen tulosta. Yrittäessään heikentää Israelin laillista hallintoa C-alueella ja rohkaistessaan palestiinalaisia rikkomaan sopimuksia EU rikkoo selvästi sitoumustaan Israelin ja palestiinalaisten sopimusosapuolia kohtaan.
EU luopuu myös kansainvälisen oikeuden ja käytännön mukaisista velvoitteistaan sopimusten todistajana ja allekirjoittajana, eikä heikennä tai kyseenalaista niitä. Kaiken järjen mukaan voisi olettaa, että sen sijaan, että EU vainoaa Israelia ja heikentää sen laillista hallintoa C-alueella, sen kannattaisi käyttää ponnistelunsa ja vaikutusvaltansa palestiinalaisten johdon kannustamiseen palaamaan rauhanneuvottelupöytään sen sijaan, että se rikkoisi sopimuksia.
Vaikuttaa siltä, että EU:n jäsenvaltiot eivät välttämättä jaa EU:n äärimmäistä ja epäloogista kiintymystä Israeliin. Se näyttää edustavan ja toistavan sitä pitkään jatkunutta henkilökohtaista vastenmielisyyttä ja vihamielisyyttä Israelia kohtaan, jota EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell on osoittanut jo kauan ennen EU:n virkaan astumistaan.
Valitettavasti EU:n ulkosuhdehallinto, jonka päätehtävä ja henkilökunta näyttävät olevan omistautuneet Israelin heikentämiselle ja aliarvioimiselle, toteuttaa uskollisesti tätä Israelin vastenmielisyyttä. Niin paljon, että on päivänselvää, että häntä näyttää heiluttavan koiraa eikä päinvastoin.
On korkea aika, että EU:n valtiolliset jäsenet ottavat suuremman roolin Lähi-idän rauhanprosessia koskevan EU:n politiikan määrittelyssä sen sijaan, että EU:n ulkosuhdehallinnon annettaisiin sanella Israelia ja alueita koskeva politiikka puolueelliselle, puolueelliselle ja kiintyneelle EU:n ulkosuhdehallinnolle.
Samoin on korkea aika, että Israelin hallitus ryhtyy paljon päättäväisemmin selventämään EU:lle ja sen jäsenvaltioille, että sen henkilöstön Israelin-vastaista kiintymystä ja Israelin laillista auktoriteettia ja lainkäyttövaltaa C-alueella heikentäviä toimia ei enää suvaita ja että niiden on loputtava.
Kirjoittaja on toiminut Israelin ulkoministeriön oikeudellisena neuvonantajana ja Israelin suurlähettiläänä Kanadassa. Hän osallistui Oslon sopimusten neuvotteluihin ja laatimiseen.