6 pvän sotaan liittyvää

Ydinvaihtoehto

Juuri ennen sodan 50-vuotispäivää julkistettiin aiemmin vähän tunnettu tarina, jossa kerrottiin, että Israel oli harkinnut ydinaseen käyttöä egyptiläisten "pelottelemiseksi". Eläkkeellä olevan prikaatikenraali Itzhak Yaakovin mukaan Israelilla oli varasuunnitelma, jonka koodinimi oli Shimshon eli Simson. [Israelin ydinaseiden käyttöä viimeisenä keinona, jos se joutuisi tuhoutumaan, kutsutaan joskus Simsonin vaihtoehdoksi.] Yaakov sanoi, että Israel kiirehti kokoamaan atomipommin aikomuksenaan räjäyttää se Siinain autiomaassa sijaitsevalla vuorenhuipulla noin 12 kilometrin päässä egyptiläisestä sotilaskompleksista Abu Ageilassa varoituksena Egyptille ja muille arabivaltioille, jos Israel pelkäisi häviävänsä sodan.

Knessetin ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnan kokouksessa 26. toukokuuta 1967 Eshkol kertoi: "Tänään neljä [egyptiläistä] lentokonetta lensi Israelin yli. Lähetimme siitä välittömästi sähkeen Abba Ebanille. Tietyn aseen käyttötarkoitus voi olla tässä asiassa ratkaiseva, enkä tarkoita jotain, joka on tästä maailmasta poikkeavaa. Se on ase, jota on olemassa [muissa maissa] satoja ja tuhansia."

Kuten New York Times kertoi: "Suunnitelman mukaan, jos se aktivoitaisiin pääministerin ja armeijan esikuntapäällikön käskystä, oli tarkoitus lähettää pieni laskuvarjojoukko harhauttamaan Egyptin armeijaa aavikkoalueelle, jotta ryhmä voisi tehdä valmisteluja ydinräjähdystä varten. Kahden suuren helikopterin oli määrä laskeutua, toimittaa ydinlaite ja sitten perustaa komentopaikka vuoristopuroon tai kanjoniin. Jos räjäytyskäsky tulisi, sokaiseva välähdys ja sienipilvi olisivat näkyneet koko Siinain ja Negevin aavikoilla ja ehkä jopa Kairossa asti."

"Katsokaa, se oli niin luonnollista", Yaakov sanoi nauhoitetun haastattelun transkription mukaan. "Sinulla on vihollinen, ja hän sanoo heittävänsä sinut mereen. Sinä uskot häntä."

"Miten voit pysäyttää hänet?" hän kysyi. "Pelottelemalla häntä. Jos sinulla on jotain, millä voit pelotella häntä, pelottelet häntä." 

Länsiranta ja Gaza

Israel hallitsi nyt yli kolmea neljäsosamiljoonaa palestiinalaista, joista suurin osa oli vihamielisiä hallitusta kohtaan. Israel salli kuitenkin monien taisteluita paenneiden pakolaisten palata, ja vuonna 1967 yli 9 000 palestiinalaisperhettä yhdistettiin. Lopulta yli 60 000 palestiinalaista sai palata.

Marraskuussa 1967 Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 242, jossa vahvistettiin arabien ja Israelin välisen rauhan kaava, jonka mukaan Israel vetäytyisi sodassa miehitetyiltä alueilta vastineeksi rauhasta naapureidensa kanssa. Tämä päätöslauselma on toiminut siitä lähtien rauhanneuvottelujen perustana.

Israelin johtajat odottivat täysin, että he voisivat neuvotella naapureidensa kanssa rauhansopimuksen, johon sisältyisi jonkinlainen alueellinen kompromissi. Medzinin mukaan "19. kesäkuuta hallitus hyväksyi salaisen päätöslauselman, jossa Ebania ohjeistettiin kertomaan amerikkalaisille, että Israel oli valmis vetäytymään Golanilta ja Siinailta, jos se saisi täyden rauhan Syyrian ja Egyptin kanssa ja olisi valmis luomaan erityisjärjestelyjä Jordanian kanssa."

Näin ollen sen sijaan, että Länsiranta olisi liitetty, luotiin sotilashallinto. Kenraalimajuri Vardin mukaan Israel ei odottanut joutuvansa vastuuseen vallatuista alueista:

  •    "Emme uskoneet, että Israelin hallinto alueilla kestäisi muutamaa kuukautta kauemmin, kun olimme saaneet kokemuksia Siinain kampanjasta vuonna 1956, jolloin jouduimme maaliskuussa 1957 vetäytymään koko Siinain alueelta. Länsirannalla oli tehty joitakin valmisteluja sotilashallintoa varten sodan sattuessa, mutta ne olivat minimaalisia, koska mahdollisuus, että suurvallat sallisivat Länsirannan miehittämisen, vaikutti epätodelliselta. Siksi meidän oli aloitettava sotilashallituksen organisointi käytännössä tyhjästä, jotta voisimme perustaa IDF:n hallinnon, ottaa siviilihallituksen tehtävät hoitaaksemme, ylläpitää lakia ja järjestystä, järjestää ja tarjota julkisia palveluja, huolehtia kaikista muista väestön tarpeista, palauttaa elämä normaaliksi ja erityisesti jälleenrakentaa talous."

Mikään miehitys ei ole asukkaille miellyttävä, mutta Israelin viranomaiset pyrkivät kuitenkin minimoimaan sen vaikutukset väestöön. Don Peretz, joka kirjoittaa usein arabien tilanteesta Israelissa ja arvostelee jyrkästi Israelin hallitusta, vieraili Länsirannalla pian sen jälkeen, kun Israelin joukot olivat ottaneet vallan. Hän havaitsi, että he yrittivät palauttaa normaalin elämän ja estää kaikki tapahtumat, jotka saattaisivat rohkaista arabeja lähtemään kodeistaan.

Lukuun ottamatta vaatimusta, jonka mukaan alueiden koulukirjoista oli puhdistettava Israelin vastainen ja antisemitistinen kielenkäyttö, viranomaiset yrittivät olla puuttumatta asukkaiden asioihin. He antoivat kuitenkin taloudellista apua; esimerkiksi Gazan kaistaleen palestiinalaisia siirrettiin leireiltä uusiin koteihin. Tämä herätti vastalauseita Egyptissä, joka ei ollut tehnyt mitään pakolaisten hyväksi, kun se hallitsi aluetta.

Arabeille annettiin liikkumisvapaus. He saivat matkustaa Jordaniaan ja sieltä pois. Vuonna 1972 Länsirannalla järjestettiin vaalit. Naiset ja muut kuin maanomistajat, jotka eivät olleet voineet osallistua vaaleihin Jordanian vallan aikana, saivat nyt äänestää.

Itä-Jerusalemin arabeille annettiin mahdollisuus säilyttää Jordanian kansalaisuus tai hankkia Israelin kansalaisuus. Heidät tunnustettiin yhdistyneen Jerusalemin asukkaiksi, ja heille annettiin äänioikeus ja oikeus asettua ehdolle kaupunginvaltuustoon. Myös islamilaiset pyhät paikat annettiin muslimineuvoston hoidettavaksi. Huolimatta temppelivuoren merkityksestä juutalaisten historiassa juutalaisia kiellettiin rukoilemasta siellä.

Miksi sota ei johtanut rauhaan?

Israelilaiset luulivat, että arabien armeijoiden kukistaminen vakuuttaisi niiden johtajat siitä, ettei heillä ole toivoa tuhota Israelia ja että he suostuisivat rauhansopimukseen. "19. kesäkuuta 1967 Israelin kabinetti päätti salaa vaihtaa Siinain ja Golanin alueet rauhansopimuksiin Egyptin ja Syyrian kanssa; Länsirannasta ei kuitenkaan päästy yhteisymmärrykseen, vaikka kabinetti sopi Gazan liittämisestä Israeliin ja pakolaisten uudelleensijoittamisesta muualle alueelle."

Arabeja oli kuitenkin nöyryytetty, ja heidän olisi palautettava kunniansa ennen kuin he voisivat harkita minkäänlaista sovintoa Israelin kanssa. Rauhan sijasta Khartumissa elokuussa 1967 pidetyssä Arabiliiton huippukokouksessa julistettiin, että arabien kanta Israeliin olisi: ei rauhaa, ei neuvotteluja eikä tunnustamista.

Marraskuun 22. päivänä 1967 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi yksimielisesti päätöslauselman 242, jossa Israelia kehotettiin vetäytymään sodassa vallatuilta alueilta - ei kaikilta alueilta - ja saamaan vastineeksi "turvalliset ja tunnustetut rajat" "rauhanomaisen ja hyväksytyn ratkaisun" saavuttamiseksi. Tästä päätöslauselmasta tuli tulevien rauhanneuvottelujen perusta.

Lähes välittömästi sodan päätyttyä kaikki toiveet rauhasta murskautuivat, kun Egypti alkoi pommittaa Israelin asemia Suezin kanavan lähellä. Nasser uskoi, ettei Israel kestäisi pitkää kulutussotaa. Ennen kuin tulitauko julistettiin kolme vuotta myöhemmin, 1 424 israelilaista sotilasta ja yli sata siviiliä sai surmansa; Egypti kärsi noin viisituhatta kuolonuhria.