Lontoon Sopimus 1946

Lontoon sopimus allekirjoitettiin Yhdistyneen kuningaskunnan ja Trans-Jordanin emiraatin välillä 22. maaliskuuta 1946 ja se tuli voimaan 17. kesäkuuta 1946.

Sopimus koski Transjordanin arabivaltion (virallisesti kirjoitettu nimellä Trans-Jordan) suvereniteettia ja itsenäisyyttä, joka tunnetaan nyt nimellä Transjordanin Hašemiitti kuningaskunta, jonka kuninkaana oli emiiri Abdullah I. 

Britannia kuitenkin ylläpitäisi edelleen sotilastukikohtia maassa ja jatkaisi arabilegioonan tukemista ja tukemista, koska sopimuksen tarkoituksena oli antaa Britannialle mahdollisimman paljon toimintavapautta.

Lontoon sopimus korvasi entisen Anglo-Transjordanin mandaatin, joka tunnettiin nimellä Organic Law of 1928. Tämä entinen mandaatti vapautti useita Transjordania koskevia rajoituksia. Yhdistynyt kuningaskunta hallitsi kuitenkin edelleen talousasioita ja useimpia ulkopoliittisia kysymyksiä. Silloin sitä pidettiin askeleena kohti tulevaa itsenäisyyttä.

Kansainliitto tunnusti Transjordanin lähestyvän itsenäisyyden 18. huhtikuuta 1946 järjestön viimeisessä kokouksessa.

25. toukokuuta 1946 Transjordanista tuli "Transjordanin Hashemiittinen kuningaskunta", kun Transjordanin parlamentti nimesi hallitsevan "Amirin" uudelleen "kuninkaaksi" päivänä, jona se ratifioi Lontoon sopimuksen. 
Toukokuun 25. päivää vietetään Jordaniassa edelleen itsenäisyyspäivänä, vaikka virallisesti Transjordanin mandaatti päättyi 17. kesäkuuta 1946, kun Lontoon sopimuksen mukaisesti ratifiointikirjat vaihdettiin Ammanissa ja Transjordan saavutti täyden itsenäisyyden.

Kun kuningas Abdullah haki jäsenyyttä äskettäin perustetussa Yhdistyneissä Kansakunnissa, Neuvostoliitto vetosi hänen pyyntönsä veto-oikeuteen vedoten siihen, että kansakunta ei ollut "täysin riippumaton" Britannian hallinnasta. 

Tämä johti toiseen sopimukseen maaliskuussa 1948 Britannian kanssa, jossa kaikki suvereniteetin rajoitukset poistettiin. 
Tästä huolimatta Jordania ei ollut Yhdistyneiden Kansakuntien täysjäsen ennen 14. joulukuuta 1955.