PLO - Palestiinan vapautusjärjestö

Historia ja yleiskatsaus

Palestiinan vapautusjärjestö (PLO) on epäilemättä yksi maailman pahamaineisimmista terroristijärjestöistä. PLO perustettiin vuonna 1964 Arabiliiton huippukokouksessa Kairossa, ja sen alun perin ilmoitettuna tavoitteena oli "Palestiinan vapauttaminen" aseellisella taistelulla ja samalla sionismin olemassaolon tuhoaminen Lähi-idässä.

Ryhmä hajosi pian eri ryhmittymiin, jotka kaikki uskoivat tietävänsä parhaan tavan saavuttaa palestiinalaisten vapautus. Merkittävimmät näistä ryhmistä olivat Palestiinan vapautuksen kansanrintama (PFLP), Palestiinan vapautuksen demokraattinen kansanrintama (DFLP), Palestiinan vapautuksen kansanrintama - yleisesikunta (PFLP-GC) ja Fatah. Vaikka kukin näistä ryhmittymistä oli itsenäisesti hallinnassa, ne kaikki pysyivät enemmän tai vähemmän PLO:n sateenvarjon alla.

Vuoteen 1967 mennessä PLO oli päättänyt, että sen ensisijainen tavoite oli Israelin valtion tuhoaminen, ja se tarkisti peruskirjaansa vuonna 1968. Seuraavien kymmenen vuoden aikana tämä tavoite oli pääpaino massiivisessa terrori-iskussa, jonka avulla PLO:n maine muodostui. Tämä terrorisota aiheutti satoja uhreja molemmilla puolilla, eikä palestiinalaisten asialle ollut juuri mitään vastinetta. Siksi PLO teki tietoisen päätöksen muuttaa painopistettään puhtaasti terrorismin sijaan siten, että se sisältäisi myös diplomaattiset ja poliittiset elementit, joita tarvitaan mielekkääseen vuoropuheluun.

PLO:n ideologian osittainen muuttaminen aiheutti tyytymättömyyttä monissa sen kannattajissa, jotka kokivat, että järjestö ei ollut löytämässä kohdettaan. Tämä johti toisenkin hajaannusryhmän, Rejectionist Frontin, perustamiseen. Jasser Arafat ja hänen ryhmänsä Fatah ottivat tuolloin PLO:n johtoonsa.

Asiat alkoivat muuttua nopeasti, kun PLO sai Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen tunnustuksen Palestiinan kansan ensisijaisena edustajana. Arafat manipuloi taitavasti järjestöä länsimaiden barbaarisena pitämästä organisaatiosta vapaudenliikkeeksi, jolla oli oikeutettuja vaatimuksia. Israel, joka ehkä aisti kasvavan myötätunnon, kaksinkertaisti ponnistelunsa palestiinalaisten uhan eliminoimiseksi.

Vuonna 1982 Israelin puolustusvoimat aloittivat ensimmäisen Libanonin sodan, hyökkäsivät Beirutiin ja pakottivat PLO:n pakenemaan linnakkeestaan. Radikaalit palestiinalaiset paheksuivat tätä päätöstä, mutta Arafat suostui tulemaan neuvottelupöytään keskustelemaan rauhasta Israelin johtajien kanssa. Näistä neuvotteluista ei tullut juurikaan tuloksia, ja pian sen jälkeen PLO:n riveissä vallitsi yhä enemmän eripuraa, ja osa maltillisista johtajista salamurhattiin.

Kenties yrittäessään tehdä sovinnon näiden toisinajattelijoiden kanssa Arafat päätti tukea suuren risteilyaluksen kaappausta. Valittu alus oli Achille Lauro, ja se, mitä seuraavaksi tapahtuisi, vahingoittaisi PLO:n mainetta enemmän kuin mikään muu aiempi. Yhdessä PLF:n agenttien kanssa terroristit kaappasivat aluksen ja ottivat koko laivan panttivangeiksi. Pelkurimaisessa ja tuomittavassa teossa ryhmän jäsenet ampuivat kuoliaaksi pyörätuoliin sidotun juutalaismatkustajan nimeltä Leon Klinghoffer ja heittivät sitten hänen ruumiinsa yli laidan. Maailman reaktio oli nopea, tuomitseva ja hidas toipumaan.

Vuoteen 1988 mennessä Arafat oli ottanut diplomaattisen askeleen pidemmälle, kun hän ei ainoastaan ilmoittanut Israelin valtion oikeudesta olemassaoloon vaan myös luopui PLO:n terrorismista. Näytetty sitoutuminen näihin ihanteisiin sai Israelin lopulta suostumaan vakaviin neuvotteluihin PLO:n kanssa. Näiden keskustelujen tuloksena Palestiinan kansa elää nykyään osittaisen itsehallinnon alaisena ja näyttää olevan matkalla kohti kotimaata, jota se on kaivannut jo vuosia. Viime vuosina palestiinalaisnuoret ovat pettyneet siihen, että PLO:n pyrkimykset itsenäisen palestiinalaisvaltion luomiseksi ovat heidän mielestään olleet niin verkkaisia. Monet heistä ovat liittyneet joko Hamasiin tai Hizbollahiin. PLO:n puheenjohtaja Arafat sitoutui 9. syyskuuta 1993 Israelin pääministerille Rabinille ja Norjan ulkoministerille Holstille lähettämissään kirjeissä lopettamaan kaiken väkivallan ja terrorismin.

Syyskuun 13. päivänä 1993 Washingtonissa allekirjoitettiin israelilaisten ja palestiinalaisten välinen periaatejulistus. Syyskuun 9. päivän ja joulukuun 31. päivän välisenä aikana Arafatille uskolliset PLO:n ryhmittymät noudattivat tätä sitoumusta lukuun ottamatta yhtä, ehkä kahta tapausta, joissa vastuuhenkilöt toimivat ilmeisesti itsenäisesti. Kaksi PLO:n alaisuuteen kuuluvaa ryhmää, Palestiinan vapautuksen kansanrintama (PFLP) ja Palestiinan vapautuksen demokraattinen rintama - Hawatmehin ryhmittymä (DFLP-H), keskeyttivät osallistumisensa PLO:n toimintaan vastalauseena sopimukselle ja jatkoivat väkivaltakampanjaansa.

Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas vakuutti 30. syyskuuta 2015 YK:n yleiskokoukselle pitämässään puheessa, että Oslon sopimukset sekä kaikki myöhemmät palestiinalaishallinnon ja Israelin väliset sopimukset eivät enää sido palestiinalaishallintoa.

Britannica.com

Palestiinan vapautusjärjestö
Palestiinalainen poliittinen järjestö

Palestiinan vapautusjärjestö (PLO), arabiaksi Munaẓẓamat al-Taḥrīr Filasṭīniyyah, poliittinen kattojärjestö, joka väittää edustavansa maailman palestiinalaisia - niitä arabeja ja heidän jälkeläisiään, jotka asuivat mandaattialueeseen kuuluvassa Palestiinassa ennen Israelin valtion perustamista sinne vuonna 1948.

Se perustettiin vuonna 1964 keskittämään sellaisten palestiinalaisryhmien johto, jotka olivat aiemmin toimineet salaisena vastarintaliikkeenä. Se tuli kuitenkin tunnetuksi vasta kesäkuussa 1967 käydyn kuuden päivän sodan jälkeen ja kävi pitkää sissisotaa Israelia vastaan 1960-, 70- ja 80-luvuilla ennen kuin se aloitti rauhanneuvottelut Israelin kanssa 1990-luvulla.

Arabiliiton kokous Rabatissa Marokossa 1974

Arabiliiton seitsemännessä huippukokouksessa Rabatissa Marokossa vuonna 1974 PLO tunnustettiin Palestiinan kansan ainoaksi lailliseksi edustajaksi. Marokon uutistoimiston ilmoittamat viisi päätöstä ovat seuraavat.

Vahvistetaan Palestiinan kansan oikeus palata kotimaahansa ja itsemääräämisoikeus.
Vahvistetaan Palestiinan kansan oikeus perustaa Palestiinan vapautusjärjestön johdolla riippumaton kansallinen viranomainen Palestiinan kansan ainoana laillisena edustajana kaikilla vapautetuilla palestiinalaisalueilla. Arabivaltioiden on tuettava tätä viranomaista, kun se perustetaan kaikilla aloilla ja kaikilla tasoilla.
Palestiinan vapautusjärjestön tukeminen sen tehtävien hoitamisessa kansallisella ja kansainvälisellä tasolla arabimaiden sitoumusten puitteissa.
Kehotetaan Jordaniaa, Egyptiä, Syyriaa ja Palestiinan vapautusjärjestöä laatimaan näiden päätösten perusteella ja niiden täytäntöönpanemiseksi niiden suhteita säätelevä malli.

Vahvistetaan kaikkien arabivaltioiden sitoumus turvata Palestiinan kansallinen yhtenäisyys ja olla puuttumatta Palestiinan toimintaa koskeviin sisäisiin asioihin.

Sitoumuksia

Sitoumuksia ja lisäsitoumuksia, jotka sisältyvät puheenjohtaja Arafatin 9. syyskuuta 1993 Israelin pääministerille Rabinille ja Norjan ulkoministerille Holstille lähettämiin kirjeisiin, sekä niitä sitoumuksia, jotka sisältyvät periaatejulistukseen:

PLO:n tekemät sitoumukset:

(A) Israelin valtion oikeuden tunnustaminen olla olemassa rauhassa ja turvallisesti.
(B) Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmien 242 ja 338 hyväksyminen.
(C) Kaikkien osapuolten välisessä konfliktissa ratkaisematta olevien kysymysten ratkaiseminen neuvottelemalla ja yksinomaan rauhanomaisin keinoin.
(D) Luopuminen terrorismin käytöstä ja kaikista muista väkivallanteoista sekä vastuu kaikista PLO:n osista ja henkilökunnasta, jotta voidaan varmistaa niiden noudattaminen, estää rikkomukset ja kurinpitoa.

Lisäksi PLO on sitoutunut esittämään Palestiinan kansalliselle neuvostolle (PNC) muutoksia PLO:n liittosopimukseen, jotka ovat tarpeen Israelin olemassaolon oikeuden kieltävien artiklojen poistamiseksi, ja vahvistamaan yhteistyötä Israelin kanssa monissa turvallisuuskysymyksissä. Pääministeri Netanjahun ja puheenjohtaja Arafatin 23. lokakuuta 1998 allekirjoittamassa Wye Riverin muistiossa, joka on laadittu 23. lokakuuta 1998, täsmennettiin yksityiskohtaisemmin molempien osapuolten sitoumuksia, jotka liittyvät vuoden 1995 väliaikaiseen sopimukseen, mukaan lukien palestiinalaisten velvoitteet, jotka koskevat turvallisuusyhteistyötä ja PLO:n peruskirjan tarkistamista. Pääministeri Barakin ja puheenjohtaja Arafatin 4. syyskuuta 1999 allekirjoittamassa Sharm el Sheikhissä tehdyssä muistiossa molemmat osapuolet toistivat sitoumuksensa panna täytäntöön Wye Riverin muistiosta johtuvat velvoitteet ja sitoutuivat lisäksi varmistamaan, että kaikki terrorismin uhkaa tai terroritekoa koskevat tapaukset käsitellään tehokkaasti. Tähän sisältyi erityisesti yhteistyö tietojenvaihdossa, politiikkojen yhteensovittaminen ja toimenpiteiden toteuttaminen terrorismin, väkivallan tai yllyttämisen estämiseksi.

Zahir Muhsein Trouw Magazine -lehden haastattelussa, 31. toukokuuta. maaliskuuta 1977:

"Palestiinalaisia ei ole olemassa. Palestiinan valtion perustaminen on vain keino jatkaa taisteluamme Israelin valtiota vastaan arabien yhtenäisyyden puolesta. Todellisuudessa nykyään ei ole eroa jordanialaisten, palestiinalaisten, syyrialaisten ja libanonilaisten välillä. Vain poliittisista ja taktisista syistä puhumme nykyään Palestiinan kansan olemassaolosta, koska arabien kansalliset edut vaativat, että meidän on esitettävä erillinen "Palestiinan kansa" sionismin vastustamiseksi. Kyllä, erillisen palestiinalaisidentiteetin olemassaolo on olemassa vain taktisista syistä!"

Palestiinalaishallinto

Palestiinalaishallinto sai taloudellista tukea Euroopan unionilta ja Yhdysvalloilta (yhteensä noin miljardi Yhdysvaltain dollaria vuonna 2005). Kaikki suora apu keskeytettiin 7. huhtikuuta 2006 Hamasin voitettua parlamenttivaalit. Pian sen jälkeen avustusten maksaminen jatkui, mutta ne kanavoitiin suoraan Mahmoud Abbasin toimistoon Länsirannalla. 9. tammikuuta 2009 lähtien, jolloin Mahmoud Abbasin presidenttikauden piti päättyä ja vaalit oli määrä järjestää, Hamasin kannattajat ja monet Gazan kaistalla ovat peruuttaneet tunnustuksen hänen presidenttikautelleen ja pitävät sen sijaan palestiinalaisten lakiasäätävän neuvoston puhemiestä Aziz Dweikiä virkaatekevänä presidenttinä, kunnes uudet vaalit voidaan järjestää.

Palestiinan valtion on tunnustanut 138 kansakuntaa, ja marraskuussa 2012 Yhdistyneet kansakunnat äänesti tunnustaa Palestiinan valtion YK:n tarkkailijavaltioksi, joka ei ole YK:n jäsenvaltio.

Palestiinalaishallinto on autoritaarinen hallinto, joka ei ole pitänyt vaaleja yli 15 vuoteen; sitä on kritisoitu ihmisoikeusrikkomuksista, kuten toimittajien, ihmisoikeusaktivistien ja sen hallintoa vastustavien toisinajattelijoiden tukahduttamisesta.