Jonathan Syväntö 2024 syyskirje

Olavi Syvännön muistolle

Isäni Olavi pääsi Taivaan kotiin heinäkuun ensimmäisenä päivänä 2024. 

Hautajaiset pidettiin 5.7.24 Beersebassa, jossa Olavi palveli Raamattukaupan johtajana ja seurakunnan vanhimpana vuodesta 1959 lähtien. Olen kiitollinen siitä, että kuten usein rukoilin, isäni nukkui pois kodissaan Omerissa ilman pitkää kärsimystä.

Noin pari kuukautta sitten kun keskustelin isäni kanssa, hän sanoi seuraavan asian, joka jäi syvälle mieleeni: — Olen vuosikymmeninä kokenut Jumalan uskollisuuden monella tavalla. Jumala on antanut minulle pitkän iän, 89 vuotta. Saan olla kiitollinen Jumalalle siitä ajasta ja johdatuksesta, sillä en minä olisi pystynyt tekemään sitä, mitä ajattelin tai suunnittelin, ilman hänen apuaan. Koska ihminen on heikko ja Jumala on se, joka on kaiken yläpuolella, me saamme häneltä pyytää edelleenkin päivittäin sen armon, mitä me kunakin päivänä tarvitsemme. Kuten Paavali kirjoitti: ”’Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.’ Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.” (2. Kor.12:9)

Isäni Olavi toisti monesti tämän totuuden, että ”jos me otetaan Jumalan sana vastaan sellaisena kuin se meille annetaan Raamatussa, ne asiat, jotka Jumala haluaa puhua ihmiskunnalle, tulevat meille selväksi. Me emme ymmärrä kaikkia maailman monimutkaisia tapahtumia ja asioita, mutta sen me ymmärrämme, että hän rakastaa niitä, jotka etsivät häneltä turvaa ja haluavat elää Raamatun sanan mukaisesti.”

Lainaan tähän Beerseban messiaanisen seurakunnan pastori Howard Bassin kuvauksen isästäni Olavista, mikä on mielestäni osuva kuvaus hänestä: ”Hän oli vakaa Jumalan mies, joka palveli yhdessä Herraa koko sydämestään ja mielestään. Hän nöyrtyi siunatakseen monia muita ympärillään. Hän teki toiset ’rikkaiksi’ uhraamalla omaa aikaansa ja rahaansa auttaakseen heitä. Hän osoitti, että Jumalan valtakunta oli hänen sisällään.”

Israelissa on jo toista sataa pienempää tai suurempaa messiaanista paikallisseurakuntaa ja uskovien lukumäärä kasvaa jatkuvasti (arviolta 20–30 tuhatta). Nämä seurakunnat evankelioivat tehokkaasti omalla alueellaan, koska heillä on ”aseenaan” Jumalan sana, joka ”ei tyhjänä palaja” (Jes.55:11). Raamattujen ja Raamatun osien tarve monilla eri kielillä sekä Israelissa että palestiinalaisalueella on jatkuvaa. Raamattutyö perustuu siihen ”elävän veden” tarpeeseen, jota vain Jeesus voi antaa hengellisesti janoiselle ihmiselle (Joh.4:10). Käytännön toteutus työssä on alusta lähtien ollut antaa ”rahatta ja hinnatta” (Jes.55:1–3) Jumalan Sanaa niille, jotka itse sitä pyytävät ja haluavat. Raamattutyö on jatkunut tähän päivään asti ja on nyt kolmannen sukupolven käsissä.

Isäni Olavi oli tunnettu Raamatun opettaja Suomessa ja muualla. Hän toimi seurakunnan johdossa, mutta meille lapsille hän oli rakas turvallinen isä. Hän loi rauhan ilmapiirin kotiin ja oli aina valmis kuuntelemaan meitä. Tunnen itseni etuoikeutetuksi saatuani kasvaa kodissa, jossa isä rakasti Jumalaa ja meitä kaikkia ehdoitta.

Jumala siunatkoon teitä kaikkia, rakkaat veljet ja sisaret Kristuksessa! Rakkaudella isääni Olavia kaivaten,

Jonathan Syväntö